"Joskus elämä kulki niin lähellä, että saatoin miltei koskettaa sitä"

Olen kuullut paljon yksinäisyydestä ja lukenut siitä, mutta ennen kaikkea kokenut sitä suurimman osan elämästäni.

Minun yksinäisyyteni juuret ovat kaukana menneisyydessä, jossain siellä hiljaisten pirttien varjoissa. Siellä missä kaikki vaiettiin olemattomaksi. Siellä luotiin pohja niin monelle vinoon lähteneelle asialle, joista yksi merkittävimpiä oli erilaisuuden tunne. Tunne, joka lopulta vuosien kuluessa vei minut totaaliseen yksinäisyyteen.

En koskaan ole ollut hyljeksitty päinvastoin. Lapsuudessani olin se iloinen avulias mukava "naapurin poika", se harmiton. Tuo kuva ei vastannut todellisuutta. Se oli naamio, jonka takana kasvoi eksynyt pieni poika vailla henkistä tukea. Pelkoineen epävarmuuksineen ja huolineen.

Minun yksinäisyyteni ei ollut millään tapaa kytköksissä siihen kuinka paljon ihmisiä ympärilläni pyöri tai missä olin. Tuo yksinäisyys oli seurausta siitä outouden ja erilaisuuden tunteesta, jota koin lähes joka hetki. Mitä enemmän tai mitä tärkeämpiä ihmisiä ympärilläni oli sitä musertavammalta tuo erilaisuus ja yksinäisyys tuntui.

Ulkopuolisuuden ja erilaisuuden tunne teki minusta yksinäisen kaikkialla

Elämääni on mahtunut hyvinkin erilaisia aikoja. Alkoholismin varjostamasta lapsuudesta hyvinkin suljetun uskonnollisen yhteisön kautta ns. normi-ihmisten joukkoon. "Iloisesta" poikamieselämästä parisuhteen ja perhe-elämän kautta yksinäiseen juopotteluun. Ja aina olen ollut yksinäinen joskus totaalisen yksinäinen.

Tänään illan pimetessä istun yksin, mutta en yksinäisenä, miettien tuota kaikkea. Tuntien saman aikaisesti onnea ja toisaalta jonkinlaista surua. Surua siitä, että niin kauan vaelsin tuon yksinäisyyteni kanssa jopa kaikkein rakkaimpien ihmisten seurassa.

Kukaan ei päässyt suojieni läpi, enkä minä ulos sieltä minkä olin suojakseni rakentanut. Olen usein kuvannut sitä ulkopuolisuuden tunnetta sanomalla, että "joskus elämä kulki niin lähellä, että saatoin miltei koskettaa sitä". Silloinkin se oli ikään kuin lasin takana, eikä se ollut minua varten.

Olin jo kauan sitten hyväksynyt sen, että olin tuomittu kulkemaan tuohon yksinäisyyteen, joka aamuisin herätti minut. Herätti kulkeakseen kanssani taas yhden päivän iltaan, vain peitelläkseen minut odottamaan uutta tyhjää yksinäistä huomista. Sellaista se oli ja vielä paljon synkempääkin.

Vaikenemisesta lupaan tuntea

Mikä sitten muutti kaiken ja pyyhki tuon yksinäisyyden pois tai ainakin auttoi siinä merkittävästi? Puhuminen. Kun lopulta löysin ihmisen, jolle uskalsin puhua ja joka kuunteli minua, avautui minulle aivan uusi maailma. Ymmärsin etten olekaan niin outo ja erilainen, kuin olin kuvitellut, eikä yksinäisyytenikään ole niin ainutkertaista.

Ei yksinäisyys elämästäni ole kadonnut, mutta se vierailee luonani yhä harvemmin. Ja vaikka yhä joskus tunnen sen vahvanakin, se on vain kalpea varjo siitä totaalisesta yksinäisyydestä, joka vei toivon ja ilon elämästäni.

Minä sain paluulipun toivon tuolta puolen. Kohtasin ihmisen, joka näytti, että voi puhua, on lupa tuntea ja näyttää se. On lupa elää. Kuinka usein yksinäisyyden taustalla onkaan vaikeneminen. Kuinka moni tunteekaan ulkopuolisuutta, kun ei kykene puhumaan. Puhumattomuuden kulttuuri, käsittelemättömät traumat, hiljainen suru, vaiettu häpeä jne. Yksinäisyyden taustalla on liian usein hiljaisuus, enkä tarkoita sillä rauhaa, vaan vääränlaista vaikenemista.

Osalliseksi A-kiltayhteisöön 

Minulle A-kiltatoiminta on ollut yksi merkittävä tekijä siinä, että elämääni ei tänä päivänä varjosta yksinäisyys. Toimiessani erilaisissa tehtävissä olen saanut tavata monenlaisia ihmisiä, joita tuskin muuten olisin tavannut. Monet heistä ovat vaikuttaneet siihen, miten katson maailmaa, mutta ennen kaikkea siihen, kuinka katson itseäni.

Minä kadotin ilon, toivoni ja lopulta itseni tuohon yksinäisyyteen, ja silti istun tässä kirjoittamassa tarinaa.

Halusin kertoa tämän siksi, että olen itse palannut kaukaa, toivon tuolta puolen, ja uskon sen olevan mahdollista muillekin. 

 

Teksti:

Seppo Ristolainen 

hallituksen puheenjohtaja

Vantaan A-kilta ry

 

Lisää päihteettömästä A-kiltatoiminnasta:

Suomessa yli 60 A-kiltayhdistystä

 

 

 

 

 

 

 

 

Mikä asia tuottaa sinulle hyvää mieltä?

Kun elämä tuo eteen vaikeita asioita ja tilanteita − kuten nyt − tarvitaan voimavaroja. Voimia löytyy meistä jokaisesta itsestämme ja monista hyvää mieltä tuovista asioista ihan siinä meidän lähellämme ja arjessamme.

Kysyin Facebookissa A-kiltalaisilta: Mikä asia sinulle tuottaa hyvää mieltä? Ja kysymykseen sisältyi pientä, kevyttä aivojumppaa, kun hyvää mieltä tuottavan asian piti alkaa oman etunimen alkukirjaimella. − Sain loistavia vastauksia!

A-kiltalaisille hyvää mieltä tuottavat aurinko ja mansikat. Siis se, kun on valoa ja päivä pitenee. Ja kenellepä eivät mansikat (tai muut marjat) maistuisi? Hyvää mieltä tuottavat myös avuliaisuus, positiivisuus, suvaitsevaisuus, reippaus, ilo ja sympatia. Nämä kaikki näkyvät A-kiltatoiminnassa.

A-kiltalaiset auttavat toinen toistaan pyyteettömästi tietäen, että hyvä kyllä kiertää ja itsekin saa apua, kun sitä tarvitsee. A-kiltatoiminnassa ollaan mukana myönteisellä mielellä. Ikäviin asioihin ei jäädä vellomaan, vaan niistä puhutaan niin, että asioista voi ottaa opiksi ja suunta on eteenpäin. 

 Birgit ja Satu Kiuruvedellä A-Kiltojen Liitto ry:n Vertaisohjaajakoulutuksessa.

A-kiltatoiminnassa on opeteltu ja opetellaan erilaisuuden sietämistä. Muutaman vuoden takainen vuositeemamme oli ”Samanlaiset, erilaiset toipujat”. Meissä ihmisissä on enemmän samaa kuin eroja, kun oikein opitaan itseämme ja toisiamme katsomaan. Ja A-kiltatoimintaa toteutetaan ilon kautta! Huumori auttaa monessa ja monesti, ja se myös yhdistää.

Jos kohdalle osuu terveyttä, rakkautta ja suukkoja, saa iloita ja kokea hyvää mieltä ihanista asioista, joista mikään ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Kun kyseessä ovat päihdetoipujat ja heidän läheisensä, hyvää mieltä tuottavat tietenkin myös päihteetön elämä, toipuminen ja toipumiskokemuksen jakaminen eli yhdellä sanalla sanottuna A-kiltatoiminta.  

Myös toivo, tulevaisuus ja selviytyminen tuottavat hyvää mieltä A-kiltalaisille. Tähän haluan itsekin luottaa; toivoa on ja tulevaisuutta on, ja tästä selvitään kyllä.  Ja erikseen on mainittava Birgit, jolle hyvää mieltä tuottaa baby − maaliskuun lopulla syntynyt lapsenlapsi. Voiko ihanampaa ollakaan!

Ja oma sanani, se alkaa K:lla ja on kiitollisuus. Mikä on sinun sanasi?     

Teksti ja kuva:

Kirsi Mäki

järjestökoordinaattori

A-Kiltojen Liitto ry             

Naiseuden moninaisuus ja erilaiset roolit

Sukupuoleen ja sukupuolirooleihin liittyy erilaisia odotuksia. Jotkut näistä määrittelyistä ovat näkyviä ja tunnistettavia, jotkut enemmän piilossa. 

Mielikuvien kautta jäsennetään sitä, minkälaisia eri sukupuolta edustavien ajatellaan tai odotetaan olevan. Puhutaan kilteistä tytöistä ja rasavilleistä pojista. Pohditaan, minkälainen äidin tulisi olla, entä millainen on naisellinen nainen? 

Joskus rooliodotukset tai niihin liittyvät kuvitelmat ovat hyvin ahtaita tai poissulkevia. Työssä käyvä äiti ei voi olla hyvä äiti tai nainen ei voi olla väkivaltainen. Tämä ei tietenkään liity vain naisiin, yhtä lailla miehet kärsivät tästä. Rooliodotukset ohjaavat usein myös ammattilaisten suhtautumista eri sukupuolta edustaviin.

Mitä tiukemmin me samaistumme erilaisiin rooleihin, sitä ahdistavammaksi elämämme saattaa muuttua. Vaikka roolit mahdollistavat, ne myös rajaavat olemistamme. Voi kysyä, minkälaisia me oikeasti olemme, ilman mitään rooleja. Kuka minä olen? 

A-Kiltojen Liiton naisjaoston jäsen Maisa Aho nostaa esiin naisten käyttämän väkivallan, joka on hyvin vähän käsitelty aihe. Miksi he eivät ole näkyviä. Ovatko he kuin kiltit tytöt, näkymättömiä. Hävitämmekö me naisten ääripäät? Miksi? Onko naisilla lasikaton lisäksi myös katto, jonka läpi ei näe tai saa katsoa.

Onko naisena olemisen rooli niin ahdas, ettei se salli poikkeamia? Yhtä lailla kuin miehen roolin poikkeama voi olla esimerkiksi herkkyys ja haavoittuvuus? Voimmeko suhtautua ihmisiin ihmisinä, erilaisine piirteineen ilman, että tyypitämme tai roolitamme heitä jonkinlaiseen ahtaaseen muottiin? Muottiin, jonka tarjoama vertailukohta saa meidät tuntemaan riittämättömyyttä tai huonommuutta? Ja jonka mukaan pyrimme peittämään itsestämme ne kohdat, jotka kipeimmin tarvitsisivat parantamista ja paranemista. Ja sitä kautta edistäisi toipumista. 

Vain ottamalla asioita suoraan ja rohkeasti puheeksi, myös rooleihin liittyen, voimme auttaa toinen toisiamme. Ensimmäinen askel joka asiassa on asian tunnistaminen, tunnustaminen ja esille tulleista seikoista rohkeasti puhuminen, ilman täytesanoja tai -lauseita. Tärkeää on, että annamme äänen myös naisille, jotka päihteistä toipumisprosessin aikana käyvät läpi omaa aggressiotaan, häpeää sekä katumusta siitä, että ovat käyttäneet väkivaltaa läheisiään kohtaan. Kova nainen ei ole kova ja hyvä jätkä, vaan nainen omine naiseuteen ja äitiyteen liittyvine koukeroineen.

Ja nyt kun olemme asian sulun aukaisseet, pidetään se auki. Ilman rooleihin kangistumista ja turhia odotuksia. Annetaan kaikille tila toipua, jokaiselle oman tarpeen mukaan. A-Kiltojen Liiton Naisten voimavarapäivillä käsitellään aiheita, jotka edistävät ja tukevat naisten toipumista. Tänä vuonna teemana on Lupa uupua, lupa toipua – jokainen nainen on oman elämänsä sankaritar.

Teksti:

Maisa Aho

naisjaoston jäsen

A-Kiltojen Liitto ry

Anja Sauvolainen

järjestökoordinaattori

A-Kiltojen Liitto ry