Vertaisuuden kääntöpuoli?

MIPA Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen tutkimusohjelman seitsemäs järjestötyöpaja 11.4.2018 tarjosi jälleen uutta, tutkittua näkökulmaa A-kiltatoiminnan tarkasteluun.

Olemme tottuneet ajattelemaan, että A-kiltojen tarjoama vapaaehtoisuuteen perustuva vertaistuki voimaannuttaa ja vahvistaa siihen osallistuvia. Emmekä toki ole ajatuksen kanssa yksin, tutkimukset meiltä ja maailmalta kertovat samaa kieltä: vapaaehtois- ja vertaistoimintaan osallistuminen tuo paljon hyvää yksilön elämään. Ja tämä pitää aivan varmasti paikkansa, mutta kuten kaikessa muussakin, mitalilla on kääntöpuoli.

Sari Jurvansuun ja Päivi Rissasen kuluvan vuoden tammikuussa julkaistu Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen vertais- ja vapaaehtoistoimijoiden väsymisen ja uupumisen tunteet antaa ajattelemisen aihetta myös A-killoille ja A-kiltatoiminnalle. Aineisto koostuu kymmenen päihde- ja mielenterveysjärjestön vertais- ja vapaaehtoistoimijoille keväällä 2016 kohdistetusta kyselystä (n=165).

Väsymisen tunteet yleisiä

Mikä sitten laittaa ajattelemaan? Se, että joka toinen mukana olevien päihdejärjestöjen vastaajista oli kokenut väsymistä tehtävässään. Ja samaan aikaan joka toinen päihdejärjestön toimija käytti toimintaan yli 20 tuntia kuukaudessa. Tutkimuksen mukaan jaksamiseen liittyviä ongelmia esiintyi sitä enemmän, mitä enemmän toimintaan käytettiin aikaa: mielenterveysjärjestöissä väsymisen kokemuksia toi esiin 30 % vastaajista ja aikaa vapaaehtoistoimintaan käytettiin merkittävästi vähemmän kuin päihdejärjestöissä. Vertaisilta kysyttiin myös palkan tai palkkion saamisesta ja 24 % ilmoitti saavansa toiminnasta rahallisen korvauksen. Palkkaa tai palkkioita saaneilla väsymisen kokemuksia oli vähemmän kuin muilla.

Väsymistä aiheuttaviksi keskeisiksi tekijöiksi nousivat etenkin liiallisiksi koetut odotukset järjestön puolelta sekä riittämätön perehdytys ja ohjaus. A-kiltatoiminnassa on paljon puhuttukin vapaaehtoisten ja vertaisten jaksamisesta, mutta nyt tutkimus tarjoaa muutaman selkeän kohdan joihin tarttua.

 

Pidetään huolta toisistamme

Miten mitoitetaan tehtävät oikein ja saadaan odotukset, puolin ja toisin, kohtaamaan? Millainen perehdytys on riittävä kulloinkin tarjolla olevaan tehtävään? Mitä tukea ja ohjausta A-kilta voi toimijoilleen tarjota ja mikä on riittävä määrä? Tarvitaanko jonkinlainen palkkiojärjestelmä? Palkitsemisen ja kiittämisen tapoja on monia. Esimerkiksi kouluttaminen ja A-kiltatoiminnan ansiomerkki. Ja yhtenä tärkeänä kysymyksenä: kuka tämän kaiken tekee? ”Hallitus hoitaa” on huono vastaus, koska varsin suurella todennäköisyydellä A-killan hallituksessa on juuri niitä, jotka myös tarvitsisivat tukea jaksamisessa, mutta tekevät kun ei muitakaan ole.

Rankasti oikoen: A-kiltayhdistyksissä toimii paljon sitoutuneita, mutta myös väsyneitä vertaisia. Samalla kun elämme todeksi visiota turvallisesta A-kiltatoiminnasta ja toipumisrauhasta, lienee syytä pysähtyä miettimään, mitä A-killoissa ja A-kiltatoiminnassa voidaan yhdessä tehdä toimijoiden väsymisen ehkäisemiseksi.

Teksti:

Aulikki Otranen

järjestökoordinaattori

A-Kiltojen Liitto ry

Tutustu tarkemmin:Järjestötutkimusohjelma, tietopuu

Kokemusasiantuntemus voi olla myös yhteisöllistä

Päihdeongelmasta toipumiseen on monta tietä, mutta helppoa tietä ei taida kuitenkaan olla olemassa. On ihmisiä, jotka hoidon avulla tai jopa ilman sitä, selättävät päihdeongelman ja toipuvat siitä yksin ilman yhteisöjen tukea. Monet kuitenkin tarvitsevat toipumiseen vertaistukiyhteisöä. Tukeva yhteisö voi löytyä keskustelevasta vertaisryhmästä tai vaikkapa A-killan toiminnallisesta vertaistukiyhteisöstä. Yhteisöllisen ja yksilöllisen päihdetoipumisen väliin jää toipumistapoja, jossa yhteisöllisen tuen määrä ja muoto vaihtelevat ja välillä toipuminen tapahtuu enemmän omaan persoonaan ja sen kehittämiseen keskittyen.

Millaisen toipumispolun yksilö on läpikäynyt, vaikuttaa merkittävästi hänen kokemukseensa toipumisesta ja siitä syntyvään kokemusasiantuntemukseen. Yksin toipuva ei käsittele omaa toipumistaan toisten kanssa reflektoiden. Samalla häneltä jää kuulematta ja ymmärtämättä muiden toipumiskokemukset ja niistä käyty keskustelu johtopäätöksineen – yhteinen kokemuksellinen diskurssi. 

Mikä on yhteinen kokemuksellinen diskurssi? A-killoissa toipumisen merkittävä osa on yhteiset arvot, toiminnallisuus ja yhteinen toimintarakenne, yhdistys. Nämä vahvistavat A-killan yhteisöllisyyttä ja ovat kiinteä osa sitä. Näistä tekijöistä johtuen A-killoissa tapahtuvan toipumisen ytimeksi muodostuu osallisuus yhteisöllisestä, A-kiltalaisesta toipumiskokemuksesta. A-kiltalainen yhteisöllinen toipumiskokemus nousee osallisten tietoisuuteen, se tulee yhteisesti jaetuksi ja omaksutuksi. Yhteisöllinen toipumiskokemus muuttaa ajan myötä omakohtaisen kokemuksen osaksi yhteistä kokemusta – henkilökohtainen selviytymistarina muuttuu välineelliseksi, toipumisen ja sen reunaehtojen ymmärtämiseksi. Toipujayhteisö antaa siten erinomaisen "kokemusasiantuntijakoulutuksen”.

Yhteisöllinen toipumiskokemus on osa A-killan toipumiskulttuuria, ehkä sen merkittävin osa. Yhteisöllinen toipumiskokemus näkyy usein A-kiltalaisten toipumistarinoissa, joissa korostetaan A-killan merkitystä osana henkilökohtaista toipumista. A-kiltalainen yhteisöllinen toipumiskokemus ja siihen pohjautuva kokemusasiantuntemus on mielestämme ainutlaatuista ja arvokasta – A-kiltatoiminnan kovaa ydintä.

Kokemusasiantuntijuus on noussut vahvasti esiin käsitteenä ja toimintamuotona viime vuosina. Usein kokemusasiantuntijasta puhuttaessa ajatellaan yksittäistä henkilöä, yksittäistä toipujaa/kuntoutujaa, jolla on omakohtainen toipumiskokemus ja myös kokemusasiantuntijakoulutus. Harvemmin nousee esiin ajatus kokemusasiantuntijasta, jolla on yhteisöllinen toipumiskokemus.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena on nostaa yhteisöllisen kokemusasiantuntemuksen käsite laajemmin keskusteluun ja A-kiltatoiminnassa käyttöönotettavaksi. Yhteisöllistä kokemusasiantuntemusta edustaa erinomaisesti päihdetoipujien A-kiltayhteisö, jossa yhdistyy varsin heterogeeninen toipujien joukko sekä myös heidän läheisiään. Raittiudet voivat olla päivistä vuosikymmeniin ja toipumispolut kattavat liki kaikki mahdolliset hoitomuodot, läheisten tuki mukaan lukien.

Voisiko A-kiltayhteisöjä ottaa vahvemmin mukaan palvelujen suunnittelussa, kehittämisessä ja arvioinnissa? Missä tilanteessa taas yksityiset toipumiskokemukset ovat paremmin paikallaan ja ansaitsevat tulla kuulluiksi? Kaikki kokemustieto toipumisesta on tärkeää saada mukaan palvelujen suunnitteluun sekä myös aidosti ja vakavasti huomioon otetuksi.

Teksti:

Ville Liimatainen                   Vesa Vaittinen

toiminnanjohtaja                  toiminnanjohtaja

A-Kiltojen Liitto ry               Tampereen A-Kilta ry

A-kiltatoiminta päihdeongelmaisen ja päihdetoipujan edunvalvojana

A-Kiltojen Liitto ry:n perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta. A-kiltatoiminta on kuitenkin vanhempaa, ensimmäinen paikallisyhdistys perustettiin Turkuun jo 56 vuotta sitten. Edunvalvonta on ollut osa A-kiltatoimintaa sen käynnistymisestä alkaen. Liiton perustamisvaiheessa edunvalvonta nousi sen keskeiseksi tavoitteeksi ja toimintamuodoksi.

A-kiltatoiminnan alkuvaiheessa edunvalvonnan keskiössä oli päihdeongelmaisen aseman parantaminen.  Jo vuonna 1966 paikallisyhdistykset linjasivat yhteistä ulospäin suuntautuvaa toimintaa, jonka tavoitteeksi nähtiin ”tietoisuuden lisääminen alkoholismin ja päihdyttävien aineiden väärinkäytön sairausluonteesta”. Taustalla oli päihdeteidenkäyttäjiin liittynyt stigma – syyllistävä leima, joka vielä tuohon aikaan oli varsin voimakas.  Monien vuosikymmenten ajan oli ajateltu, että päihdeongelmaiset ovat itse syyllisiä tilanteeseensa, rangaistavia ja valvottavia sekä huoltoloihin eristettäviä. 

Juoppojen vallankumous

Tältä pohjalta asiaa tarkastellen voidaan ajatella, että A-kiltatoiminnan käynnistäminen oli itsessään edunvalvonnallinen teko. A-kiltoja perustamalla siihen asti häpeästä, piilottelusta ja syrjinnästä kärsinyt ihmisryhmä päätti toipumisensa myötä tarttua omaan ja vertaistensa tilanteeseen.  A-kiltatoiminnan pitkäaikaiset vaikuttajat ja vastuunkantajat, Risto Laiho ja Aarre Isokallio kuvasivat Vesiposti-lehden haastattelussa (Vesiposti 3/2008) tuota tilannetta toteamalla, että ”vasta A-kiltojen perustamisesta alkoi juoppojen vallankumous”.  Vielä 1960-luvulla A-kiltatoiminnassa edunvalvonta näytti heidän mukaansa ”valtavalta elefantilta, jota oli lähdettävä syömään pala kerrallaan”. 

A-kiltojen synnyn myötä poistui kynnys, holhous, ja ovet avautuivat kaikille päihdeongelmasta eroon yrittäville. ”Juoppojen vallankumous oli sitä, että päihdeongelmaiset pääsivät itse vaikuttamaan omaan hoitoonsa. Tässä vallankumouksessa oli kyse myös itsenäisyydestä, oman määräämisvallan saavuttamisesta, aikuisen ihmisen suvereeniudesta.”

Päihdeongelmaisen stigman poistamisen lisäksi liiton edunvalvonnassa pidettiin tärkeänä sitä, että alkoholiongelmaisille oli tarjolla hoitoa ja huoltoa.  Sen saavuttamiseksi tehtiin kannanmäärittelyjä alkoholi- ja sosiaalipoliittisiin kysymyksiin, laadittiin julkilausumia ja kannanottoja. Liiton historiassa 1960-luvun loppua ja 1970-lukua pidetäänkin julkilausumien aikana.

  

Varsin pian liiton perustamisen jälkeen sen edunvalvontaan tuli myös toinen, sisäinen ulottuvuus. Liitto halusi pitää huolta A-kiltojen toimintaedellytyksistä ja myös niiden toiminnan laadusta. 1970-luvulla haluttiin kehittää A-kiltojen ryhmätoimintaa, päivätoimintaa ja virkistystoimintaa. Edunvalvonnan tueksi käynnistettiin 70-luvun puolivälissä tiedotus- ja koulutustoiminta. A-kiltojen edunvalvonta vahvistui liiton saatua vakinaista henkilökuntaa 1990-luvulta alkaen.

Päihdeongelmaisen ja -toipujan asialla myös seuraavat 50 vuotta

A-Kiltojen Liitto ry:n historiaa tarkasteltaessa edunvalvonnan kulmakiviksi näyttää nousseen päihdeongelmaiseen kohdistuvan leiman hälventäminen, päihdehoitoon pääsemiseen ja sen laatuun liittyvät kysymykset sekä sisäisenä edunvalvontatehtävänä A-kiltojen toimintaedellytysten turvaaminen. On syytä kysyä, ovatko nuo tehtävät edelleen ajankohtaisia? Onko tulevaisuudessa näkyvissä uusia edunvalvontatehtäviä?

On ilmeistä, että suomalainen yhteiskunta on liiton perustamisen alkuvaiheista lähtien tullut suvaitsevaisemmaksi.  Myös tieto päihdeongelmasta, kuten muistakin riippuvuussairauksista on lisääntynyt ja hoito kehittynyt. Muista sairauksista poiketen päihdeongelmaan liittyy edelleen häpeää, syyllisyyttä ja stigmaa, jotka heikentävät päihdeongelmaan sairastuneen toipumismahdollisuuksia. Päihdehoidon saatavuuden ja laadun suhteen ollaan A-kiltakentällä oltu viime vuosina huolestuneita – tilanteen on nähty viime vuosikymmenen aikana huonontuneen. 

Jotain tilanteesta kertoo sekin, että Tampereella järjestettiin marraskuussa 2017 julkinen mielenosoituskulkue päihdehoitoon pääsyn ja sen laadun parantamiseksi. Sote- ja maakuntauudistus on tulevaisuuden ”valtava elefantti”, jonka vaikutuksia päihdetyöhön, päihdepalveluihin ja päihdeasiakkaan asemaan voi tässä vaiheessa vain arvailla.

Vaikuttaakin siltä, että A-kiltatoiminnan ja A-Kiltojen Liitto ry:n edunvalvontatyö ei ole loppuun tehty vaan sitä riittää tulevaisuudessakin. Muuttunut toimintaympäristö vaatii edunvalvonnalta uusien keinojen käyttöönottoa – hyväksi todettuja edunvalvontakeinoja unohtamatta.

Teksti:

Ville Liimatainen

toiminnanjohtaja

A-Kiltojen Liitto ry

Hyväksytty riskikulutus – syyllistetyt  riippuvaiset juhlaseminaari 14.2.2018 Helsingissä. Ilmoittaudu mukaan.